torstai 15. lokakuuta 2015

SWOT

Strenghts - Weakness - Opportunities - Threats

Tehtävänä on tällä menetelmällä analysoida y arvioida omat vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat asiakaspalvelussa.

Vahvuuteni --->
1. Asiakaspalvelussa matkailualalla tullaan tekemään töitä monen maalaisten ja kielisten ihmisten kanssa joten kielitaitoa pitää olla että asia sujuisi moiteettomasti ja asiakkaallekin se on mukavempaa kun hän tulee ymmäretyksi. Olen kielitaitoinen ja pyrin oppimaan elämäni aikana puhutuimmat kielet maan päällä, minusta se on mukavaa ja hyödyllistä!
2. Kun tykkään työstäni, olen todella reipas, iloinen ja avulias. On tärkeää huomata minkälainen oma käyttäytyminen on työmaalla, koska asiakas huomaa sen nopeasti ja sen sitten tulee näkemään minkälainen yhteistyö asiakkaan kanssa on.
3. Olen myös todella kärsivällinen, on vaikeaa että turhautuisin tai että minulla menisi hermot. Vaikka olisikin kauhea kiire, hankalaa tai painetta niin osaan pysyä rauhallisena. Ja jos niin tapahtuisi että hermostun, se on vasta kun olen yksin. Mutta minulla on omat menetelmät jolloin saan itseni taas kasaan.

Heikkoudet --->
1. Jos en ole motivoitunut siitä mitä teen, en ole niin reipas mutta teen sen kumminkin valittamatta.
2. On ihmisiä joilta virtaa huonoa energiaa ja en pysty vielä kontrolloimaan sitä että se ei minuun vaikkutaisi, joten siitä saatan hermostua todella paljon.
3. Otan mielelläni uusia asioita vastaan mutta se on pelottavaa joskus ja haluaisin olla rohkeampi.

Mahdollisuudet --->
Uskon siihen että voin tehdä mitä vain haluan. Tähdätä siihen vaatii opiskelua, suunnittelua, kokeilua ja riskien ottamista. Otan kaikki mahdollisuudet vastaan jos ne vain ovat minun kiinnostukseksi. Mahdollisuuksia myös pitää itse tehdä ja rakentaa.

Uhat --->
Uskon että jos haluaa jotakin sen saa kun taistelee ja yrittää, joten uhkana en pidä mitään. Kaikki on mahdollista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti