Asetus valmismatkasta annettavista
tiedoista
Mitä
asetuksessa todetaan tapauksesta, jossa alaikäinen osallistuu matkalle ilman
huoltajaa?
Matkanjärjestäjän
on hyvissä ajoin ennen matkaa annettava hänen huoltajalleen tiedot, joiden
avulla alaikäiseen tai hänestä matkakohteessa vastuussa olevaan henkilöön
saadaan suoraan yhteys.
Minkälaisessa
esitteessä matkanjärjestäjän ei tarvitse julkaista yleisiä valmismatkaehtoja,
vaikka niitä sovelletaan sopimuksissa?
Enintään
kahdeksansivuisessa esitteessä, jos ehdot ovat muulla tavoin matkustajan saatavilla.
Esitteessä on kuitenkin viitattava sovellettaviin yleisiin matkaehtoihin sekä
mainittava, mistä ne voi saada tai, jos ehdot on julkaistu matkanjärjestäjän
muussa esitteessä, missä ne on julkaistu.
Mitä asetus
sanoo matkanjärjestäjän tiedotusvelvollisuudesta tilanteesta, jossa sillä ei
ole matkakohteessa omaa matkustajaa avustavaa henkilökuntaa?
Matkanjärjestäjän
on hyvissä ajoin ennen matkaa ilmoitettava matkustajalle matkanjärjestäjän tai
välittäjän paikallisen edustajan
- nimi
- osoite
-
puhelinnumero
tai vastaavat tiedot paikallisista
toimipaikoista, joihin matkustaja voi vaikeuksissa ottaa yhteyttä.
Matkaesite on
yksi matkanjärjestäjän tapa tiedottaa valmismatkasta. Minkä vaatimuksen asetus
asettaa esitteen saatavuudesta?
Esitteessä on
mainittava sen
voimassaoloaika sekä matkanjärjestäjän nimi,
osoite ja puhelinnumero. Jos esitteeseen sisältyy useamman matkanjärjestäjän
matkoja, on esitteestä käytävä selvästi ilmi kunkin matkan järjestäjä.
Mitä asetus
määrää ”pikku printin” käytöstä esitteessä?
Sopimukseen
sovellettavat yleiset ehdot on julkaistava esitteessä selkeästi havaittavalla
tavalla ja helposti luettavalla kirjasinkoolla.
Asetus valmismatkaliikkeistä
Kuluttajavirasto
määrittelee valmismatkaliikkeelle vakuuden.
Mitkä
asiakirjat valmismatkaliikkeen on toimitettava kuluttajavirastolle, jotta se
voi arvioida vakuuden suuruuden?
Ennen
valmismatkaliiketoiminnan aloittamista tehtävässä rekisteri-ilmoituksessa on
mainittava 1 momentin 1―6 kohdassa tarkoitetut tiedot. Ilmoitukseen on
liitettävä ote kaupparekisteristä sekä harjoitettavaa toimintaa riittävästi
kuvaava selvitys valmismatkaliikkeistä annetussa laissa tarkoitetun vakuuden
arvioimiseksi.
Miten
valmismatkaliikkeen harjoittajan on huolehdittava siitä, että matkustajien
ennen matkaa suorittamat maksut on helppo tarvittaessa selvittää?
Harjoittajan
joka järjestää tai välittää valmismatkoja ulkomaille, on järjestettävä
kirjanpitonsa sellaiseksi, että matkustajien ennen valmismatkalle lähtöään
maksamat varausmaksut ja kokonaishinnan loppusuoritukset käyvät ennakkomaksuina
ilmi kirjanpidosta.
Valmismatkaliikkeen
on tehtävä valmismatkaliikerekisteriin ilmoituksia. Milloin ilmoitus katsotaan
tehdyksi?
Ilmoitukset
on tehtävä kirjallisesti kuluttajaviraston vahvistamalla lomakkeella.
Ilmoitusta
tehtäessä on suoritettava säädetty maksu. Ilmoitus katsotaan tehdyksi vasta
sitten, kun maksu on suoritettu.
Valmismatkaliike
Eskon Eestinmatkat Oy järjestää valmismatkoja Tallinnaan. Oy:n perimä
ennakkomaksu on 10 €/matkustaja. Mistä velvollisuudesta Oy saattaa vapautua?
Miten Oy:n on toimittava?
Kuluttajavirasto
voi erillisestä hakemuksesta vapauttaa valmismatkaliikkeen harjoittajan
vakuudenasettamisvelvollisuudesta kokonaan tai osittain, jos:
- valmismatkaliiketoiminnassa ei peritä
ennakkomaksuja tai ennen matkan päättymistä perittävä maksu on vähäinen
- valmismatkaan ei sisälly kuljetusta eikä
valmismatkaliikkeen harjoittajan maksu kyvyttömyys tilanteessa riskiä matkan
keskeytymisestä.
Haettaessa 1
momentissa tarkoitettua vapautusta vakuudenasettamisvelvollisuudesta on
hakemuksessa ilmoitettava sen perusteena olevat seikat.
Kuluttajavirasto
antaa säädettyä maksua vastaan otteita valmismatkaliikerekisteristä. Selvitä
netistä mitä ote maksaa.
30 €
Laki valmismatkaliikkeistä
Minkälainen
rangaistus voidaan antaa henkilölle, joka harjoittaa valmismatkaliikettä
asettamatta vakuutta? Entä silloin, jos menettely on ollut törkeä?
Hänet on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, valmismatkaliikerikkomuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Hänet on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, valmismatkaliikerikkomuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Mitä
pakkokeinoja kuluttajavirastolla on käytettävissään saadakseen ruotuun
valmismatkaliikkeen, joka harjoittaa valmismatkatoimintaa rekisteröitymättä tai
vakuudetta?
Tämä kehottaa asianomaista määräajassa asettamaan uuden vakuuden. Jos vakuutta ei määräajassa aseteta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi kieltää asianomaista jatkamasta sellaista toimintaa johon vaaditaan vakuus.
Olet ostanut
matkanjärjestäjä X:ltä ”pelkät lennot”, koska haluat järjestää majoituksen
kohteessa itse. Kuuluuko matkasi tämän lainsäädännön piiriin? Jos, niin minkä
pykälän mukaan kuuluu?
1 luku
Valmismatkaliikkeen harjoittamiseen
rinnastetaan tässä laissa lentokuljetusten järjestäminen, tarjoaminen tai
välittäminen kuluttajille, jos kuljetuksen järjestää, tarjoaa tai välittää muu
kuin lentoliikenteen harjoittaja.
Mitä tämä
laki määrää nimitysten ”matkatoimisto” ja ”valmismatkaliike” käytöstä?
Vain rekisteröity valmismatkaliikkeen harjoittaja saa käyttää toiminimessään tai muuten toimintaansa osoittamaan nimitystä matkatoimisto tai valmismatkaliike.
Vain rekisteröity valmismatkaliikkeen harjoittaja saa käyttää toiminimessään tai muuten toimintaansa osoittamaan nimitystä matkatoimisto tai valmismatkaliike.
Valmismatkaliike
on joutunut konkurssiin ja matkustajat joutuvat selviytymään kukin oman kykynsä
mukaan takaisin kotiinsa. Selvityksissä käy ilmi, että sen vakuudet eivät riitä
kattamaan kaikkia lain edellyttämiä suorituksia. Mitkä matkustajien
kustannukset tulevat ensin maksuun ja millä perusteella?
Vakuuden käyttämisestä päättää Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Virasto
asettaa määräpäivän, johon mennessä matkustajan on esitettävä vaatimus vakuuden
käyttämisestä matkustajan saatavan suorittamiseen.
Matkailu ja kuluttajansuoja
tehtäväpaketti
Kuka on
kuluttajansuojalain perusteella kuluttaja?
Kuluttajana
pidetään luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa
muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.
Ohjelmapalveluyritys
mainostaa matkailualan aikakauslehdessä elämystuotetta, johon sisältyy
tiettyjen asiakasryhmien kannalta terveydellisiä riskejä.
Mihin
pykälään vedoten voidaan todeta, että mainos on sopimaton?
2 luku
Markkinointia
pidetään hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti
hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa ja erityisesti jos:
- se loukkaa
ihmisarvoa, uskonnollista tai poliittista vakaumusta
- siinä
esiintyy sukupuoleen, ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään,
kansalaisuuteen, kieleen, terveydentilaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen
suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään seikkaan perustuvaa syrjintää
- siinä
suhtaudutaan hyväksyvästi toimintaan, jossa vaarannetaan terveyttä, yleistä
turvallisuutta tai ympäristöä ilman, että tällaisen toiminnan esittämiseen on
markkinoitavaan hyödykkeeseen liittyvää asiallista perustetta.
Alaikäisille
suunnattua tai alaikäiset yleisesti tavoittavaa markkinointia pidetään hyvän
tavan vastaisena erityisesti, jos siinä käytetään hyväksi alaikäisen
kokemattomuutta tai herkkäuskoisuutta, jos se on omiaan vaikuttamaan
haitallisesti alaikäisen tasapainoiseen kehitykseen tai jos siinä pyritään
sivuuttamaan vanhempien mahdollisuus toimia täysipainoisesti lapsensa
kasvattajina. Hyvän tavan vastaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon
markkinoinnin yleisesti tavoittamien alaikäisten ikä ja kehitystaso sekä muut
olosuhteet.
Mitä hintaa
pitää käyttää vertailukohtana kun alennusprosentteja ilmoitetaan?
Kulutushyödykkeen
hintaa ei saa ilmoittaa alennetuksi enempää kuin se tosiasiallisesti alittaa
elinkeinonharjoittajan aikaisemmin perimän hinnan.
Ohjelmapalveluyritykseen
hankitaan uusia maastopyöriä niitä myyvästä yrityksestä. Pyörissä vaikuttaisi
kuitenkin olevan virheitä.
Voiko
ohjelmapalveluyritys vedota kuluttajansuojalakiin saadakseen hyvitystä?
Ostaja saa 1 momentin estämättä vedota tavaran virheeseen, jos:
- myyjä on menetellyt törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ja
arvottomasti
- virhe perustuu siihen, että tavara ei ominaisuuksiltaan täytä
vaatimuksia jotka sille on asetettu tuoteturvallisuuslain nojalla, tai muissa terveyden, omaisuuden
suojelemiseksi annetuissa säännöksissä tai määräyksissä
- virhe perustuu siihen, että tavara on muuten terveydelle tai
omaisuudelle vaarallinen.
Ohjelmapalveluyrityksen
johtaja on sitä mieltä, että yrityksen sukellustuote on huomattavasti
laadukkaampi kuin kilpailevan yrityksen. Saako johtaja yrityksen esitteessä
mainita, että ”kilpailijamme Sukellus syvälle Oy:n sukelluspaikat ovat sumeita
eivätkä muutenkaan soveliaita sukeltamiseen, joten teidän kannattaa kääntyä
meidän puoleemme halutessanne todellisia sukelluselämyksiä”.
Markkinoinnissa
tai asiakassuhteessa ei saa käyttää aggressiivista menettelyä.
Aggressiivisena
menettelynä pidetään häirintää, pakottamista ja muuta sellaista kuluttajan
painostamista, joka on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee
ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei
ilman painostamista olisi tehnyt.
Menettelyn
aggressiivisuutta arvioitaessa otetaan huomioon erityisesti:
- menettelyn
ajoitus, paikka, luonne ja kesto
- uhkaava tai
halventava kielenkäyttö tai käyttäytyminen
- kuluttajan
vastoinkäymisten tai muiden sellaisten henkilöön liittyvien seikkojen
hyväksikäyttö, jotka heikentävät kuluttajan arvostelukykyä
- sopimukseen
tai lakiin perustuvien kuluttajan oikeuksien käytön hankaloittaminen
- uhkaus
ryhtyä toimiin, jotka eivät ole lain mukaan sallittuja.
Kuluttajaturvallisuuslaki
Mikä on
elinkeinonharjoittajan keskeinen velvollisuus tämän lain mukaan?
Toiminnanharjoittajan
on olosuhteiden vaatiman huolellisuuden ja ammattitaidon edellyttämällä tavalla
varmistauduttava siitä, että kulutustavarasta tai kuluttajapalvelusta ei
aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle.
Toiminnanharjoittajalla
on oltava riittävät ja oikeat tiedot kulutustavarasta ja kuluttajapalvelusta,
ja hänen on arvioitava niihin liittyvät riskit.
Tuotevastuulaki
Asiakas ajaa
mönkijällä päin puuta, jolloin hän loukkasi itseään. Hänen mielestään mönkijän
jarruissa oli tekninen vika. Miten hänen pitää tehdä saadakseen korvauksia?
Jos
tuotteesta ei käy ilmi sen valmistajaa tai tuottajaa, jokainen tuotteen
liikkeelle laskenut vastaa samalla tavoin kuin valmistaja tuotteen
aiheuttamasta vahingosta, jollei hän vahinkoa kärsineeltä korvausvaatimuksen
tai muulla tavoin ilmoituspyynnön saatuaan kohtuullisessa ajassa ilmoita vahinkoa
kärsineelle vahingosta.
Valmismatkalaki
Olet Suomen
Patu ry:n järjestämällä hiihtovaellusmatkalla Enontekiössä. Matkan hintaan
kuuluvat kuljetukset, majoitus, ruokailut ja ohjelmat. Matkan viimeiseksi päiväksi
on järjestetty mahdollisuus lumikenkäilyyn Saana-tunturin rinteillä.
Reitti on
sinulle liian haastava, joten loukkaat jalkasi kivikossa tarpoessasi. Olisit
välittömän ensiavun tarpeessa, mutta henkilökunnalla ei ole valmiuksia eikä
ensiaputarpeita sinun auttamiseksesi, minkä vuoksi vammasi pahenee.
Päästyäsi
kotiin otat yhteyden Suomen Patu ry:n saadaksesi korvauksia, koska vammasi
vaatii jatkohoitoa olemattoman ensiavun takia.
Suomen Patu
ry. kiistää korvausvelvollisuutensa vedoten siihen, että he käyttivät
lumikenkäilyssä alihankkijaa, jonka puoleen he kehottavat sinua kääntymään.
Tyydytkö SP:n
vastaukseen? Jos et, niin miksi?
Matkustajalla
on oikeus korvaukseen henkilö, esine ja varallisuusvahingosta, jonka
matkanjärjestäjän suorituksessa oleva virhe on hänelle aiheuttanut, jos virhe
tai vahinko johtuu matkanjärjestäjän tai matkanjärjestäjän sopimuksen
täyttämisessä apunaan käyttämän muun elinkeinonharjoittajan huolimattomuudesta.
Vapautuakseen
korvausvelvollisuudesta matkanjärjestäjän on osoitettava, ettei
huolimattomuutta ollut matkanjärjestäjän puolella.
Olet
Kanarialla valmismatkalla. Huoneesi ei vastaa odotuksiasi. Keittiössä ei ole
riittävästi astioita ja huone on pienempi kuin oletit. Siivouskaan ei toimi
toivomallasi tavalla. Palattuasi Suomeen otat matkanjärjestäjään yhteyttä
saadaksesi korvausta. Oletko oikeutettu korvauksiin?
Matkustajalla
on oikeus purkaa sopimus matkan aikana tai matkan jälkeen, jos matkan toteutus
osoittautuu niin virheelliseksi, ettei matka vastaa sille alun perin asetettua
tarkoitusta. Jos matkanjärjestäjän suorituksesta on ollut matkustajalle hyötyä,
matkustajan on maksettava matkanjärjestäjälle korvaus, joka vastaa suorituksen
arvoa matkustajalle.
Mitä tietoja
matkanjärjestäjän on annettava sinulle ennen sopimuksen päättämistä?
Jos
valmismatkasta laaditaan matkustajien saataville esite, siinä on mainittava
esitteen voimassaoloaika, matkanjärjestäjän nimi ja yhteystiedot sekä seuraavat
matkaa koskevat tiedot:
- matkan
hinta, hintaan sisältyvät palvelut, mahdolliset erikseen perittävät maksut ja
maksuehdot
- matkan
kohde tai kiertomatkan kohteet ja matkareitti
- matkan
kesto päivinä tai viikkoina ja kiertomatkoista myös oleskeluajat eri
paikkakunnilla
- lähdön ja
paluun päivämäärät sekä paikat
-
kulkuväline, kuljetusmuoto, kuten reitti- tai tilauskuljetus, matkustusluokka
ja alustavat aikataulut
- majoituksen
muoto, sijainti, kohdevaltion sääntöjen mukainen luokitus tai muu mukavuustasoa
kuvaava selvitys sekä muut pääominaisuudet, kuten saatavilla olevat palvelukset
ja huoneen tai huoneiston tyyppi ja varustetaso
- yleiset
tiedot Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tarvitsemista
matkustusasiakirjoista ja niiden hankkimiseen yleensä tarvittavasta ajasta sekä
matkaa ja oleskelua koskevista terveysmääräyksistä
- tarve
kattaa henkilö- ja esinevahingoista sekä matkan peruuttamisesta koituvat kulut
vapaehtoisella matkavakuutuksella
- vaaditaanko
matkan toteuttamiseen vähimmäismäärä matkustajia ja milloin matkan
mahdollisesta peruuttamisesta vähäisen osanottajamäärän takia viimeistään
ilmoitetaan
- onko
matkanjärjestäjä tai matkanvälittäjä asettanut valmismatkaliikkeistä annetun
lain mukaan tarkoitetun vakuuden, minkä valtion lain mukaan vakuus on asetettu
ja kattaako vakuus tarjotun matkan.
Matkanjärjestäjä
ilmoittaa matkan varanneelle ja maksaneelle asiakkaalle, että matkan hintaa on
nostettava kohonneiden polttoainekustannusten vuoksi. Onko matkanjärjestäjällä
oikeus korotukseen ja minkä suuruinen korotus voi olla?
Matkanjärjestäjä
saa sopimusehdoissa varata itselleen oikeuden korottaa matkan hintaa sopimuksen
päättämisen jälkeen, jos matkanjärjestäjä sitoutuu myös alentamaan matkan
hintaa vastaavalla perusteella.
Hinnan
korotus saa perustua ainoastaan:
-matkan
hintaan vaikuttavien verojen ja muiden julkisten maksujen muutoksiin
- matkan
kustannuksiin vaikuttavaan valuuttakurssien muutokseen
-
kuljetuskustannusten muutokseen, johon matkanjärjestäjä ei ole voinut vaikuttaa
ja jota matkanjärjestäjä ei ole voinut ottaa lukuun sopimusta päätettäessä.
Hinnan
korotus ei saa olla kustannusten nousua suurempi. Hintaa on alennettava
vähintään kustannusten laskua vastaavasti. Matkanjärjestäjän on ilmoitettava
uusi hinta matkustajalle niin pian kuin mahdollista.
Hintaa ei saa
korottaa sovittua matkan alkamispäivää edeltävien 20 päivän aikana.
Matkanjärjestäjällä ei tänä aikana ole myöskään velvollisuutta alentaa hintaa.
Miten
määritellään valmismatka?
Valmismatkalla
tarkoitetaan tässä laissa etukäteen järjestettyä yhdistettyyn hintaan tarjottua
palvelusten yhdistelmää, johon sisältyy vähintään:
- kuljetus,
majoitus sekä lisäksi muu kokonaisuuden kannalta olennainen matkailupalvelus;
tässä
tarkoitettuna palveluksena ei pidetä kuljetukseen tai majoitukseen liittyvää
oheispalvelusta, kuten ruokailu-, ajanvietto- tai kokousjärjestelyjä, eikä muuta
vastaavaa palvelusta, joka ei määräävästi vaikuta kokonaisuuden sisältöön ja
hintaan.
Järjestät
kavereillesi shoppailumatkan Tukholmaan toimien myös matkanjohtajana matkalla.
Hoidat varaukset ja rahaliikenteen matkatoimistoon päin. Kaverisi suivaantuu
kun varaamasi hotelli ei vastannut hänen odotuksiaan. Voiko hän hakea
korvauksia valmismatkalain perusteella?
Hän ei itse järjestänyt matkaa joten ei.
Tuttavapariskunnat
joutuvat ryöstetyiksi kaupunkilomallaan. Toinen pariskunta on tee-se-itse
–lomalla ja toinen on ostanut valmismatkan. Miten valmismatkan ostanut
pariskunta on paremmassa asemassa hankkiessaan tilanteessa apua?
Jos matkustaja matkan aikana
sairastuu, joutuu onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi taikka kärsii muun
vahingon, on matkanjärjestäjän avustettava häntä sairaanhoidon tai
ennenaikaisen paluukuljetuksen järjestämisessä, rikoksen tai vahingon
selvittelyssä ja muissa tarpeellisissa toimenpiteissä.
Millaisissa
tilanteissa saatat olla matkan jälkeen oikeutettu hinnanalennukseen?
Jos virhettä
ei ole korjattu viivytyksettä matkanjärjestäjän kustannuksella tai jos virhe ei
ole korjattavissa, matkustajalla on oikeus virheen merkitystä vastaavaan
hinnanalennukseen.
Asiakas on
ostanut valmismatkan Pariisiin. Lähtö on kolmen päivän päästä. Asiakas saa
tietää, että hän ei työesteiden vuoksi pystykään osallistumaan matkalle.
Asiakkaan puoliso voisi lähteä matkalle. Millä edellytyksillä puoliso voisi
osallistua asiakkaan puolesta matkalle ja miten asiakkaan tulisi toimia?
Matkustajalla on oikeus luovuttaa sopimukseen
perustuvat oikeutensa henkilölle, joka täyttää mahdollisesti asetetut matkalle
osallistumista koskevat ehdot. Luovutuksesta on ilmoitettava
matkanjärjestäjälle viimeistään 48 tuntia ennen matkan alkamista.
Olet ostanut
valmismatkan, johon sisältyy keskeisenä osana suosikkiyhtyeesi konsertti (lennot+majoitus).
Päästyäsi Tukholmaan käy ilmi, että matkanjärjestäjä ei olekaan onnistunut
saamaan lippuja kyseiseen konserttiin. Haluat palata Suomeen. Mitä
velvollisuuksia matkanjärjestäjällä on sinua kohtaan?
Matkanjärjestäjän on korjattava virhe viivytyksettä omalla kustannuksellaan. Matkanjärjestäjä saa kuitenkin kieltäytyä korjaamisesta, jos siitä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa.
Jos matkanjärjestäjä tarjoutuu korjaamaan virheen 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, mutta siitä aiheutuisi matkustajalle olennaista haittaa, tämä saa kieltäytyä korjaamisesta.