perjantai 19. kesäkuuta 2015

Baarityön perusteet

Tämä viikko ollaan oltu kivassa baariluokassa, opeteltu baarityön perusteet. 





Ensimmäisenä opittiin työtarvikkeiden nimet, mihin käyttöön niitä tarvitaan ja missä niiden pitää sijaita kun ollaan tekemässä juomia.




Luulin että baarissa työskenteleminen olisi yksinkertaisempaa mutta siellä on omat vehkeet joka asialle. Muistutti vähän leikkaus-salia xD
Baarilasien nimet jäi hyvin mieleen, en edes tiennyt että niillä on omat nimensä ja että jokaisella on oma käyttö tarkoitus.




Tehtiin monta coctail juomia, samoja eri tavoin että sai maistaa miten eroaa jos on tuoreita hedelmiä tai hedelmäsiirappia. Kyllä tuore hedelmä aina voittaa!

James Bond

                                      

Olen nyt  maistanut kaiken  tyyppiset alkoholi  juomat ja niiden eri lajit ja maut.
Niitä on niin paljon etten muista nimiä mutta oikea meksilolainen tequila oli ihan hyvää!

 Mielukuvitusta on saanut olla ihmisillä jotka ovat keksineet mitä kaikkea voi juomiin sekoittaa. Itse olen yleensä vain oluen ystävä ( siis hyvän ja erikois oluiden expertti jo ) :D joten ei ole paljon tultu kokeiltua coctaili juomia..!
Yllätyin paljon kun "ei minun makuuni sopiva juoma" voikin olla todella hyvää kun sinne sekoitetaan vaikka mitä mehuja ja siirappeja!



 

Ja tuli monesta upeen värisiä! 







Lämpimiä juomia kokeiltiin kanssa. Kahvin kanssa tehdyt on kyllä njam njam! Talviseen kylmään iltaan sopisi mainiosti!


 

Joskus oli omaa värikästä hauskaa...
Tykkäsin paljon tästä koulutuksen osuudesta. Laajensi vähän enemmän minun juoma näkökulmaa! Kiitos!


1 kommentti:

  1. Hienoa, että baaripäivistä oli sinulle hyötyä ja koit oppineesi paljon uutta. Aika paljon tuli asiaa muutamaan päivään, mutta varmasti se ainakin herätteli ajattelemaan asioita eri tavalla ja jatkossa tarkkailemaan baarityöskentelyä uusin silmin. Mukavasti olet ottanut kuvia ja kertonut omin sanoin päivien sisällöstä.

    VastaaPoista